Edessä on taas uusi vuosi ja uudet kujeet!
Ja takana vanha vuosi vanhoine kujeineen. No ei nyt ihan, mutta paljon vuoteen kerkeää mahtumaan. Tähän vuoteen on kuulunut opiskelujuttuja ja vauvajuttuja. Siirryin kiireisen opiskelijaäidin elämästä taas hetkeksi vauvantuoksuiseen kotiäitiyteen. Ja alkavana vuonna taidan tehdä saman tempun toisin päin!
Odotan ensi vuodelta paljon. Odotan saavani autokoulun suoritettua ja vihdoinkin oman ajokortin. Voi mitä vapautta se toisikaan elämääni! Kevään ja kesän varalle meillä on suuria lomasuunnitelmia ja syksyksi aion yrittää päästä työharjoitteluun joko sairaalaan (mistä viimeksi tykkäsin kovasti ja mikä jäi niin harmittavasti kesken) tai sitten mielenterveysjaksolle lasten, nuorten tai päihdeäitien pariin (näitä siis erityisesti toivoisin). Ehkä aion yrittää hakea vielä kätilöpuolellekin.
Lasten osalta seuraavasta vuodesta tulee varmasti mielenkiintoinen. Kaikenlaisia muutoksia tulee heidänkin elämässään tapahtumaan. Esikoiseni koulu-ura on lähtenyt vähän takkuisesti etenemään ja nyt olisi keskimmäisenkin aika ottaa ensimmäiset askeleensa kohti muutaman vuoden päästä alkavaa koulutietä. Ja yhtenä suurena kysymysmerkkinä on, joutuuko nuorimmaiseni päivähoitoon vain vuoden ikäisenä vai saammeko hoidon järjestettyä jollain toisella tavalla.
Kaikenlaista on siis odotettavissa ja kaikenlaista odottamatontakin elämä varmasti eteen heittää tulevan vuoden aikana.
Mutta nyt herkkuja syömään ja raketteja katsomaan :)
Hyvää uutta vuotta jokaiselle!
maanantai, 31. joulukuu 2012
Ja taas on vuosi vierähtänyt
keskiviikko, 26. joulukuu 2012
Joulukaaos
Joulu on nyt onnellisesti ohi, joten voi kai siis puhua joulun jälkeisestä kaaoksesta. Mutta kyllä meillä oli myös joulunaikainenkin kaaos!
En ole koskaan ottanut joulusta sen suurempaa stressiä. En ymmärrä ihmisten jouluhössötystä ja kiirettä ja erityisesti vaatimuksia. Täytyy tehdä sitä ja tätä, hankkia lahjoja, ruokaa, siivota koti ja sauna, leipoa sitä ja tätä. Itse en ole erityisemmin laittanut kotia joulukuntoon, sen olen tehnyt mitä olen kerinnyt/jaksanut/viitsinyt. Eikä se ole minua koskaan häirinnyt. Paitsi tänä vuonna...
Koska tänä vuonna en kerinnyt tekemään juuri mitään! Meille iski vatsatauti ja flunssa. Isommat lapset valvottivat, vauva karjui yöt ja päivisin yritin vain jaksaa edes ne pakolliset jutut. Ja kyllä stressasi, ja ahdisti! Tein listoja tekemättömistä töistä ja joka päivä listalta jäi ylivetämättä asioita.
Meillä otettiin siis joulu vastaan hyvin vaatimattomasti. Oli sentään joulukuusi ja jouluruokia, mutta koti oli kuin räjähdyksen jäljiltä ja me vanhemmat kuoleman väsyneitä ja kiukkuisia kuin ampiaiset. Mutta lapset saivat lahjansa ja olivat onnellisia.
Nyt se on ohi ja kotimme on vielä enemmän kaaoksen vallassa. Mutta jostain syystä se ei enää stressaa. Ehkä siksi koska sen ei tarvitse ollakaan mitään muuta. Ulkopuolelta tulevat paineet ja odotukset kohdistuviat nimenomaan jouluun eikä arkeen, jossa vanhemmat saavat olla väsyneitä ja koti sekaisin.
Mitä tästä opin? Sen että joulu tuli ja meni joka tapauksessa, vaikkei se tällä kertaa ollutkaan perinteinen kiiltokuvajoulu.
Ehkä elämässä voisi monissa muissakin asioissa yrittää sivuuttaa ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja ottaa asiat vastaan sellaisina kuin elämä ne meille heittää.
En ole koskaan ottanut joulusta sen suurempaa stressiä. En ymmärrä ihmisten jouluhössötystä ja kiirettä ja erityisesti vaatimuksia. Täytyy tehdä sitä ja tätä, hankkia lahjoja, ruokaa, siivota koti ja sauna, leipoa sitä ja tätä. Itse en ole erityisemmin laittanut kotia joulukuntoon, sen olen tehnyt mitä olen kerinnyt/jaksanut/viitsinyt. Eikä se ole minua koskaan häirinnyt. Paitsi tänä vuonna...
Koska tänä vuonna en kerinnyt tekemään juuri mitään! Meille iski vatsatauti ja flunssa. Isommat lapset valvottivat, vauva karjui yöt ja päivisin yritin vain jaksaa edes ne pakolliset jutut. Ja kyllä stressasi, ja ahdisti! Tein listoja tekemättömistä töistä ja joka päivä listalta jäi ylivetämättä asioita.
Meillä otettiin siis joulu vastaan hyvin vaatimattomasti. Oli sentään joulukuusi ja jouluruokia, mutta koti oli kuin räjähdyksen jäljiltä ja me vanhemmat kuoleman väsyneitä ja kiukkuisia kuin ampiaiset. Mutta lapset saivat lahjansa ja olivat onnellisia.
Nyt se on ohi ja kotimme on vielä enemmän kaaoksen vallassa. Mutta jostain syystä se ei enää stressaa. Ehkä siksi koska sen ei tarvitse ollakaan mitään muuta. Ulkopuolelta tulevat paineet ja odotukset kohdistuviat nimenomaan jouluun eikä arkeen, jossa vanhemmat saavat olla väsyneitä ja koti sekaisin.
Mitä tästä opin? Sen että joulu tuli ja meni joka tapauksessa, vaikkei se tällä kertaa ollutkaan perinteinen kiiltokuvajoulu.
Ehkä elämässä voisi monissa muissakin asioissa yrittää sivuuttaa ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja ottaa asiat vastaan sellaisina kuin elämä ne meille heittää.
maanantai, 10. joulukuu 2012
Nuorekasta lunta
Ihanaa lunta! Näin syntymäpäivän kynnyksellä oli ihanaa saada maahan paljon lunta, päästä laskemaan mäkeä ja kokea itsensä taas nuoreksi!
En taida olla vielä kovin vanha, ainakin näin minulle vakuutellaan, mutta en enää ihan nuorikaan. Tämä on ehkä enemmän elämäntilanteen kuin iän tuoma tilanne. En ole vielä edes samanikäinen kuin ensisynnyttäjät Suomessa keskimäärin, mutta vanhin lapseni on jo koululainen. Jos elämäntilanteeni olisi enemmän "nuorekas" pitäen sisällään railakkaan opiskelijaelämän tai vaikka vähemmän railakkaan työihmisen elämänkin ilman perhettä, saattaisin ehkä kokea itseni oikeasti nuoreksi. Vietän kuitenkin perheenäidin arkea, olen viettänyt jo melkoisen monta vuotta ja "nuoruudesta" tuntuu olevan iäisyys.
En ole koskaan ennen miettinyt omaa ikääni tai nuorena vanhemmaksi tulemista niin paljon kuin nyt kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Vauvan äitinä en enää ole niin harvinainen ilmestys ikäni puolesta. Olen siis kuin kuka tahansa pienen vauvan äiti, en saa kummasteluita tai pitkiä katseita osakseni, joita koin vanhempien lasteni kohdalla saavani. Aikaisemmin olin "nuori äiti", nyt olenkin ihan tavallisen ikäinen äiti. Kunnes sitten menen koulun vanhempainiltaan, jossa suurin osa on minua kymmenen vuotta vanhempia ja osa näyttää jopa äitini ikäiseltä...
Onneksi olen vielä ainakin suhteellisen nuori äiti ja voin pulkkamäessä kiljua kilpaa lasten kanssa!
En taida olla vielä kovin vanha, ainakin näin minulle vakuutellaan, mutta en enää ihan nuorikaan. Tämä on ehkä enemmän elämäntilanteen kuin iän tuoma tilanne. En ole vielä edes samanikäinen kuin ensisynnyttäjät Suomessa keskimäärin, mutta vanhin lapseni on jo koululainen. Jos elämäntilanteeni olisi enemmän "nuorekas" pitäen sisällään railakkaan opiskelijaelämän tai vaikka vähemmän railakkaan työihmisen elämänkin ilman perhettä, saattaisin ehkä kokea itseni oikeasti nuoreksi. Vietän kuitenkin perheenäidin arkea, olen viettänyt jo melkoisen monta vuotta ja "nuoruudesta" tuntuu olevan iäisyys.
En ole koskaan ennen miettinyt omaa ikääni tai nuorena vanhemmaksi tulemista niin paljon kuin nyt kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Vauvan äitinä en enää ole niin harvinainen ilmestys ikäni puolesta. Olen siis kuin kuka tahansa pienen vauvan äiti, en saa kummasteluita tai pitkiä katseita osakseni, joita koin vanhempien lasteni kohdalla saavani. Aikaisemmin olin "nuori äiti", nyt olenkin ihan tavallisen ikäinen äiti. Kunnes sitten menen koulun vanhempainiltaan, jossa suurin osa on minua kymmenen vuotta vanhempia ja osa näyttää jopa äitini ikäiseltä...
Onneksi olen vielä ainakin suhteellisen nuori äiti ja voin pulkkamäessä kiljua kilpaa lasten kanssa!
perjantai, 30. marraskuu 2012
äidit työelämässä?
Viime aikoina tiedotusvälineissä on puhuttu äitien työssäkäymisestä. Äitien pitkät poissaolot työelämästä ovat kuulemma vakava ongelma, kotihoidontukea ollaan lyhentämässä jne. En tiedä mitä tällä pidemmän päälle haetaan, mutta minä olen siitä pahoittanut mieleni. Ovatko kaikki muut äidit, tai ainakin kunnon äidit, työelämässä luomassa uraa? Tai ainakin olleet jos ovat nyt kotona lasten kanssa?
Tunnen itseni todella maan matoseksi kun minä en ole elämässäni ollut koskaan kunnolla työelämässä, en edes tiedä mitä "uran luominen" tarkoittaa eikä minulla ole edes koko hemmetin ammattia! Minun suurin saavutukseni tähän astisessa elämässäni on äitiys ja kolme ihanaa lastani. Mutta eihän se näytä olevan mitään...
Edustan ilmeisesti äitijoukon alinta kastia. Korkeimmalla taitavat olle ne, jotka "luovat uraa" perheestä huolimatta, seuraavassa kastissa ne, jotka tekevät työtä, mutta ovat joitakin vuosia lastensa kanssa kotona ja palaavat "liian pitkän tauon" jälkeen työhön. Minä kuulun sinne surkimuksien joukkoon, jotka eivät ole tehneet työtä eivätkä ole edes palaamassa työhön äitivapaiden jälkeen.
Tunnen todellakin epäonnistuneeni kunnon kansalaisena kun sain esikoiseni kesken lukion ja seitsemän vuotta sen jälkeen olen edelleen koulun penkillä. Yritän puolustautua sillä että meillä ei ole tukiverkostoa joka olisi rientänyt tueksemme että olisin saanut lukion nopeammin pois alta. Olimme vain kaksi nuorta, ehkä tyhmääkin, jotka yrittävät selvitä parhaansa mukaan perhe-elämästä työ- ja opiskelukuvioiden lomassa.
Ei tässä auta muu kuin yrittää olla välittämättä, mutta minkäs teet. Nuo ihme hormonitkin kun pienen vauvan äidillä vielä hyrräävät miten sattuvat.
Ei tässä auta muu kuin yrittää olla välittämättä, mutta minkäs teet. Nuo ihme hormonitkin kun pienen vauvan äidillä vielä hyrräävät miten sattuvat.
tiistai, 27. marraskuu 2012
"vapaapäivä"
Silloin joskus harvoin kun meille tarjoutuu tilaisuus viedä isommat lapset koko päiväksi isovanhemmille hoitoon, olemme melkoisten valintojen edessä. Päivän voi viettää niin monin eri tavoin ja on päätettävä, mikä siinä kohtaa on viisainta.
Päivän voi joko A: viettää leväten ja nukkuen, linnoittautua sängylle ja sohvalle, katsoa telkkaria ja ottaa nokosia vauvan päiväunien mukaan. Tämä vaihtoehto on ehkä kaikkein houkuttelevin varsinkin nyt kun yöt ovat risaisia kuopuksen sairasteluiden takia ja keho oikein huutaa lepoa.
Vaihtoehto B on seuraavaksi houkuttelevin. Vaihtoehto B olisi pyhittää aika jollekin mukavalle tekemiselle, johon muuten ei tunnu löytyvän aikaa, kuten ompelemiselle, neulomiselle, lukemiselle, puhelimessa juoruamiselle...
Seuraavat vaihtoehdot taas kuluttavat enemmän, mutta niistä saatava hyöty on kyllä vaivan arvoista.
Vaihtoehto C on käyttää aika tehokkaasti kodin hoitamiseen, kuten siivoamiseen, järjestelemiseen, pyykinpesuun, silittämiseen, mankeloimiseen, lattioiden, ikkunoiden ja saunan pesemiseen. Meidän kodistamme ei ainakaan ole vaikea löytää tähän vaihtoehtoon kuuluvia tehtäviä...
Vaihtoehto C on käyttää aika tehokkaasti kodin hoitamiseen, kuten siivoamiseen, järjestelemiseen, pyykinpesuun, silittämiseen, mankeloimiseen, lattioiden, ikkunoiden ja saunan pesemiseen. Meidän kodistamme ei ainakaan ole vaikea löytää tähän vaihtoehtoon kuuluvia tehtäviä...
Vaihtoehto D on hoitaa välttämättömiä asioita, kuten käydä kaupassa tekemässä viikon ruokaostokset tai ostamassa lapselle uudet kuravaatteet. Tai käydä poliisilaitoksella uusimassa passi, pankissa allekirjoittamassa joku ihme lappu. Useimmiten vapaapäivämme sattuvat olemaan viikonloppuna, joten kaikkein tärkeimpiä tähän kategoriaan kuuluvia asioita emme edes pääsisi hoitamaan.
Tällä kertaa "vapaapäivämme" (lainausmerkit, koska päivä oli todellakin paikasta toiseen juoksemista ja en voi sanoa oikeaksi lapsivapaaksi sellaista, jolloin mukanamme on 1/3 lapsista...) kului vaihtoehtojen A, C ja D merkeissä. Ensin oli vuorossa siivousta: järjestelemistä, imuroimista ja pyykkien pesua. Sitten teimme viikon ruokaostokset, muutamia joululahjaostoksia ja kävin vielä ottamassa passikuvat ajokorttihakemukseen. Hetki jäi aikaa vielä vaihtoehto A:lle ja otimme vauvan kanssa päiväunet.
Ja päivän päätteeksi voin todeta, että oloni ei ole juuri sen levänneempi kuin normaalinkaan päivän jälkeen, ehkä oikeastaan päinvastoin. Oli ihana saada loputkin lapset takaisin kotiin ja jatkaa sitä tuttua hullunmyllyä!
