Joulu on nyt onnellisesti ohi, joten voi kai siis puhua joulun jälkeisestä kaaoksesta. Mutta kyllä meillä oli myös joulunaikainenkin kaaos! 

En ole koskaan ottanut joulusta sen suurempaa stressiä. En ymmärrä ihmisten jouluhössötystä ja kiirettä ja erityisesti vaatimuksia. Täytyy tehdä sitä ja tätä, hankkia lahjoja, ruokaa, siivota koti ja sauna, leipoa sitä ja tätä. Itse en ole erityisemmin laittanut kotia joulukuntoon, sen olen tehnyt mitä olen kerinnyt/jaksanut/viitsinyt. Eikä se ole minua koskaan häirinnyt. Paitsi tänä vuonna...

Koska tänä vuonna en kerinnyt tekemään juuri mitään! Meille iski vatsatauti ja flunssa. Isommat lapset valvottivat, vauva karjui yöt ja päivisin yritin vain jaksaa edes ne pakolliset jutut. Ja kyllä stressasi, ja ahdisti! Tein listoja tekemättömistä töistä ja joka päivä listalta jäi ylivetämättä asioita. 

Meillä otettiin siis joulu vastaan hyvin vaatimattomasti. Oli sentään joulukuusi ja jouluruokia, mutta koti oli kuin räjähdyksen jäljiltä ja me vanhemmat kuoleman väsyneitä ja kiukkuisia kuin ampiaiset. Mutta lapset saivat lahjansa ja olivat onnellisia. 

Nyt se on ohi ja kotimme on vielä enemmän kaaoksen vallassa. Mutta jostain syystä se ei enää stressaa. Ehkä siksi koska sen ei tarvitse ollakaan mitään muuta. Ulkopuolelta tulevat paineet ja odotukset kohdistuviat nimenomaan jouluun eikä arkeen, jossa vanhemmat saavat olla väsyneitä ja koti sekaisin. 

Mitä tästä opin? Sen että joulu tuli ja meni joka tapauksessa, vaikkei se tällä kertaa ollutkaan perinteinen kiiltokuvajoulu.
Ehkä elämässä voisi monissa muissakin asioissa yrittää sivuuttaa ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja ottaa asiat vastaan sellaisina kuin elämä ne meille heittää.