Harjoittelua pitäisi olla nyt takana 3 viikkoa ja edessä vielä kaksi. Mutta ei... Takana on harjoittelua neljä päivää ja lähes kaksi viikkoa sairaslomaa, edessä vielä neljä viikkoa sairaslomaa.
Harjoittelupaikka oli aivan ihana! Henkilökunta ohjasi ja otti hienosti huomioon, että olen vielä ihan vihreä sairaalamaailmassa. Pääsin näkemään kaksi kardioversiota, olin kerran mukana potilaan kanssa vatsan ultraäänitutkimuksessa ja kerran näin sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen ja samalla tehtiin myös pallolaajennus. Pääsin tutustumaan iv-lääkkeiden ja kolmitiehanojen ihmeelliseen maailmaan. Mittailin verenpaineita, lämpöjä ja verensokereita enemmän kuin jaksan edes laskea. Pääsin jopa täyttämään anestesialomaketta!
Mutta sitten masussa kasvava vauva pisti kapuloita rattaisiin. Raskaus oli sujunut mukavasti ja lähes huomaamattomasti jo yli puolivälin. Tosin jonkinlaisia supistuksia olen tuntenut jo alkuvuodesta lähtien, mutta eiköhän ne kuulu jo ihan asiaan kun kolmatta odotan. Harjoittelun alettua supistuksia alkoi kuitenkin tulla melko tiheään ja ne tuntuivat jo aika napakoilta ja pistivät kiemurtelemaan. Tiesin että jos muutaman päivän jälkeen oireet olivat näin rajuja, en pystyisi suorittamaan harjoittelua loppuun. Asian kanssa kipuilin paljon, koska olin odottanut tätä harjoittelua niin kovasti, mutta neuvolalääkärin kirjoittama kuuden viikon sairausloma sinetöi asian ja kävin koululla kirjoittamassa keskeyttämislappuset.
Tuntuu pahalta. Tunnen epäonnistuneeni sekä opiskelijana että äitinä, kun kehoni reagoi näin voimakkaasti.
Yritän nyt päästä pettymyksestäni yli ja keskittyä positiivisiin asioihin. Tärkeintä on, että vauvani voi hyvin. Ja onneksi kerkesin näkemään harjoittelussani sen verran että tajusin miten oikealla alalla olenkaan! Toivon että supistelut pikkuhiljaa vähenisivät levon myötä niin että pääsisin jatkamaan vielä kevään aikana teoriaopintojani. Kotona sairaslomalla oleminen ei todellakaan ole mitään herkkua!
Kommentit