Työharjoittelu on nyt saatu kunnialla päätökseen! Vaikka paikka ei mikään huippu ollutkaan, enkä sinne kokenut missään vaiheessa olevani tervetullut, vein silti viimeisenä päivänä keksipaketin ja kortin. Toisaalta olo oli hiukan haikeakin, varsinkin vanhuksia tulee ikävä. Viimeisenä päivänä kävi vielä opettaja loppuarvioinnissa ja ohjaajan kanssa täytimme lääkehoitopassiin muutaman merkinnän. 

Kouluun palaaminen hiukan pelottaa, koska stressitaso nousee pakostikin ja jouluun asti mennään tiukalla aikataululla ja miljoonilla tehtävillä. Näin perheellisenä työharjoittelujakso oli lastenleikkiä verrattuna koulunkäyntiin. Ei tarvinnut stressata tekemättömistä töistä, valvoa myöhään tietokonetta näpytellen, suunnitella jokaista päivää lähes minuutilleen, jotta saan koulutehtäviäkin tehtyä ilman että se häiritsee perhettä. Toisaalta aamuheräämiset ottivat harjoittelujakson aikana tosi koville. Tein lähes yksinomaan aamuvuoroa, yhtä iltavuoroa ja yhtä välivuoroa lukuunottamatta. Aamuisin herätyskello soi 5.20 ja lähtö oli 6.00. Olen muutenkin aamu-uninen ja jo seitsemältä herääminen tekee tiukkaa, saati sitten 5.20!! Iltaisin olinkin monesti väsynyt ja joskus äkäinenkin, en jaksanut kuunnella lasten kiukutteluja ja kerrankin annoin Muumien pyöriä toista tuntia ja otin itse samalla nokoset! 

Mutta tällä hetkellä olen vain tyytyväinen ja valtavan onnellinen, että sain ensimmäisen harjoitteluni suoritettua! Seuraava kutsuu helmikuun lopulla sairaalan ihmeelliseen maailmaan!