Hajotin sitten meidän kuntopyörän... Se oli jo pidemmän aikaa pitänyt outoa ja tosi kovaa ääntä, mutta viikko sitten sanoi sitten sopimuksensa irti. Olen sitä yrittänyt korjata, mutta en oikein taida osata. Tämä oli jo toinen kuntopyötä meillä, ensimmäinen hajosi myös käytössä. 

En kuitenkaan antanut itselleni moisen takia jäädä sohvalle makoilemaan, vaan lähdinkin ulos! Lenkkeilemään! Onko se sitten juoksemista vai hölkkäämistä, mutta hiki tulee kyllä pintaan, keuhkot on kovilla ja nilkat tulee takuuvarmasti kipeiksi! Viime kesänä tavoitteeni oli jaksaa juosta kuntorata kerran ja pääsinkin tavoitteeseeni. Mutta nyt ei ole vielä edes syksy ja juoksen jo puolitoista kierrosta! Radan varrella on pieni ulkokuntosali ja siellä olen myös käynyt treenailemassa samalla. 

Käyn vaa'alla aina maanantaisin. Meillä tosin ei ole mitään kovin tarkkaa vaakaa, ja suhtaudun lukemaan aina "vähän sinnepäin" tyylillä. Viimeisimmän punnituksen mukaan painoindeksini olisi nyt 27,27. Tavoitteenani on nyt ainakin saada se kesän aikana normaalipainon puolelle.

Täytyy kyllä myöntää että on aika huvittavaa tuolla kuntoradalla, kun vastaan tulee hoikkia ja hyväkuntoisen näköisiä ihmisiä, jotka eivät jaksa juosta edes mäkeä ylös ja minä lyllerö vedän ohi jo kierroksella :D