No niin. Munasolujen luovutus prosessi on nyt onnellisesti takana päin ja myönnän olevani helpottunut! Punktio oli toissapäivänä ja olo jo sinne mennessä oli sanoinkuvaamattoman karsea. Edellinen päivä oli mennyt mukavasti ja kävin jopa lasten kanssa pyöräilemässä. Mutta punktioaamuna kivut olivat kovat ja masu oli painava kuin mikä!

Vastaanotto klinikalla oli lämmin ja lepäilyhuone, johon pääsin oli kyllä aika luksusta! Itse punktio ei ollut mitenkään kamala. Kysyivät tekikö ilkeää, kun laittoivat anturin (?) paikoilleen ja koska teki, pistivät kanyylista suoneen jotain ja samalla alkoi huone pyöriä! Taisi olla jotain aika tujua ainetta! Yllättävän nopeasti koko toimenpide oli ohi ja olin kyllä aika pökerryksistä, kun veivät minut lepäilemään. Äkkiä olo kuitenkin selkeni ja halusin lähteä mieluummin kotiin lepäilemään. Lapset kun olivat hoidossa ja koko koti vain minun käytössäni! 13 munasolua oli kuulemma saatu ja vielä pitää jälkitarkastuksessa käydä, kunhan tulee vuoto ensin.

Nyt nämä pari päivää punktion jälkeen ovat kyllä menneet särkylääkkeitä popsien ja melko rauhallisesti. Kovasti olisi taas hinku lenkkeilemään, mutta massu on vielä aika arka ja kipeä. Pakostikin ajattelen pariskuntaa, jolle soluni menivät, ja mielessäni koko ajan rukoilen, että kaikki menisi hyvin ja tuo pariskunta voisi pian huomata odottavansa omaa vauvaa! Tuon ajatuksen voimalla olen yrittänyt jaksaa tätä kipuilua ja turhautumista siihen, etten pääse vielä tekemään asioita samalla ripeydellä kuin ennen. Kaiken kaikkiaan tässä prosessissa yllätti, miten kipeää tämä voikaan tehdä ja miten kokonaisvaltaisesti se vaikuttaa tekemisiin. Toisaalta, tekee välillä ihan hyvää ottaa rauhallisemmin, varsinkin näin kesäloman kynnyksellä! En kyllä silti kadu yhtään. Kokemuksena tämä on ollut valtavan mielenkiintoinen ja antanut paljon ajattelemisen aihetta. Lapset ovat todella valtavan suuri lahja!